Sota-aika
Toinen maailmansota ei keskeyttänyt varustamon toimintaa, mutta muutti tietysti ratkaisevasti sen vakiintuneita toimintamalleja. Talvisodan syttyessä kauppalaivasto asetettiin valtiovallan valvontaan ja käyttöön. Laivojen miehistö sai määräyksen pysyä laivoilla, vaikka moni olisi halunnut rintamalle isänmaataan puolustamaan. Suomi kävi omaa erillissotaansa Neuvostoliittoa vastaan, mutta siitä huolimatta uhkasivat sen kauppalaivoja vuoroin saksalaiset vuoroin englantilaiset sota-alukset sekä kaikkialla olevat miinakentät ja ajomiinat. Myös Nordström-varustamon laivat kohtasivat sodan vuosina monenlaisia vaaroja. Uhkaavat tilanteet päättyivät monasti laivan, joskus myös miehistöön kuuluvien menetykseen, joskus kuitenkin onnellisesti.
1934 Ragnar Nordström osti laivan, josta S/S Martti Ragnar-nimisenä tuli sitten viisi vuotta myöhemmin Nordström-varustamon ensimmäinen toisen maailmansodan uhri. Toinen maailmansotahan puhkesi 1.9.1939 Saksan salamahyökkäyksellä Puolaan. S/S Martti-Ragnarin upotti saksalainen sukellusvene Skagerakissa 22.9.1939, siis jo ennen talvisodan syttymistä. Se oli samalla toinen tässä sodassa upotettu puolueettoman maan laiva, mikä herätti maailmalla suurta huomiota. Ensimmäinen suomalainen sodan
uhri oli nelimastoparkki Olivebank. Martti-Ragnar oli tavanomaisesti matkalla selluloosalastissaSuomesta Englantiin, kun saksalainen sukellusvene pysäytti sen. Laivan päällikön John Söderblomin
protestoidessa sukellusveneen päällikön upotusaikeita vastaan, antoi tämä hänelle kuitin upotuksesta vietäväksi laivanvarustajalle. Miehistö sai mennä pelastusveneisiin, joita sukellusvene jopa hinasi jonkin matkaa kohti Arendalia Norjan rannikolla. Ruutupaperille musteella kirjoitetun kuitin teksti oli seuraava suomennettuna: Todistus höyrylaiva S/S Martti-Ragnarin haltuunotosta, 1) laivauspaperit ja kansallistodistus
on takavarikoitu. Laiva on tuhottava, koska se kuljettaa sotakieltotavaraa ja on osoitettu Firma Price &Pierce Ltd:lle, Lontoo E.C., 27 Clements Lane. Saksalainen sukellusvene”. Lieneekö ainoa kuitti, jonka saksalainen sukellusvene on upottamalleen laivalle antanut.