1940-luku
1940-luku
Edellä mainitun M. Rauanheimo Oy:n oli perustanut Mauri Rauanheimo (1902-1938). Hän oli nuori ja energinen Viipurista kotoisin oleva liikemies, joka perusti nopeasti kehittyvään Petsamoon yrityksiä, mm tiilitehtaan. Hän oli mukana myös Petsamon kunnallishallinnossa ja hänet oli kutsuttu Norjan kunniavarakonsuliksi. Kun laivaliikenne Liinahamariin alkoi, hän toimi aluksi merenkulkuhallituksen edustajana. Hänet nimitettiin vuonna 1932 Petsamon ensimmäiseksi satamakapteeniksi ja luotsipäälliköksi. Energinen mies laajensi liiketoimiaan myös laivojen selvitykseen ja ahtaukseen. Mauri Rauanheimon lupaava ura katkesi hänen äkilliseen kuolemaansa 36-vuotiaana. Pian sen jälkeen hänen leskensä Liisa Rauanheimo tarjosi M. Rauanheimo Oy:tä ostettavaksi Ragnar Nordströmille, kauppa tehtiin ja niin oli yksi kilpailija vähemmän pienessä Liinahamarin satamassa. Suomen menetettyä Petsamon Neuvostoliitolle, M. Rauanheimo Oy:n toiminta siirrettiin Kokkolaan 1945. Siellä se toimi edelleen Ragnar Nordströmin omistuksessa satamaoperaattorina ja 1960-luvulla jopa varustamona. Yhtiö jäi perheen omistukseen varustamotoiminnan loputtua 1970 ja myytiin vasta keväällä 1983. Ostaja oli Auto-Haro Oy. Hinaajat Pontius ja Tor eivät kuuluneet kauppaan, ja ne siirrettiin Loviisaan. Vuosina 1949-1979 yhtiön toimitusjohtajana oli Sven Rusten. Myös ahtausyhtiöiden toiminta siirrettiin Kokkolaan, jossa ne toimivat Nordströmin perheen omistuksessa 1980-luvulle asti.
Sotilaspoliitikon ominaisuudessa Ragnar Nordström oli tarkasti seurannut maailmantilannetta ja oli jo kauan ollut vakuuttunut uuden maailmansodan syttymisestä ja Suomen joutumisesta Neuvostoliiton hyökkäyksen kohteeksi. Sodat ja muut maailmanlaajuiset kriisit nostavat aina laivaliikenteen rahtitasoa ja varmaan tästä syystä hän näinä sotaa edeltävinä vuosina oli ostanut second hand-laivoja nopeaan tahtiin.
Laivat suuruusjärjestyksessä 1939:
Laiva | Kantavuus tonneissa | Omistaja | |
S/S Petsamo (I) | 7.311 | Suomen Kalastus Oy | |
S/S Martti-Ragnar (II) | 6.600 | Lovisa Rederi Ab | |
S/S Brita | 4.200 | Suomen Kalastus Oy | |
S/S Jäämeri | 4.050 | Suomen Kalastus Oy | |
S/S Veli-Ragnar | 3.700 | Lovisa Rederi Ab | |
S/S Immo-Ragnar | 3.640 | Lovisa Rederi Ab | |
S/S Margareta (I) | 3.450 | Lovisa Ångfartygs Ab | |
S/S Inga (II) | 3.200 | Lovisa Ångfartygs Ab | |
S/S Greta | 3.150 | Lovisa Ångfartygs Ab | |
S/S Nina (I) | 3.100 | Lovisa Ångfartygs Ab | |
S/S Karl-Erik (I) | 3.100 | Lovisa Rederi Ab | |
S/S Raimo-Ragnar (I) | 3.100 | Lovisa Rederi Ab | |
Höyrytroolari Aunus (II) | 360 | Suomen Kalastus Oy | |
Höyrytroolari Viena (II) | 300 | Suomen Kalastus Oy | |
Höyrytroolari Syväri | 150 | Suomen Kalastus Oy | |
Höyrytroolari Ruija | 100 | Suomen Kalastus Oy | |
90 | Lovisa Ångfartygs Ab |
Yhteenlaskettu kantavuus 46.501 dwt. Yhteenlaskettu bruttovetoisuus 31.958 rek.tn.
Näiden lisäksi laivastoon kuului viisi pientä hinaajaa.