1930-luku
Suomen Laivanvarustajain Yhdistys perustettiin 1932. RN oli itse läsnä yhdistyksen perustavassa kokouksessa hotelli Kämpissä 26.02.1932.
Koska myös Nordström-varustamon laivoissa työskentelevät tarvitsivat yhteisen, ammattiliittoa vastaavan organisaation, äänitorven, perustettiin laivanvarustajan aloitteesta tammikuussa 1938 varustamon oma ”merimies-unioni”, jonka nimi oli Loviisan Merimiesyhdistys. Oikeusministeriö hyväksyi sen säännöt 28.02.1938.
30-luvulla alkoi sillinkalastus Islannin vesillä. Kalastukseen käytettiin emäaluksina samoja laivoja, jotka muuna aikana kulkivat tavanmukaisessa sopimus- ja hakurahtiliikenteessä. Se oli etenkin alkuaikoina tuottoisaa ja antoi vaihtoehdon laivojen makuuttamiselle 30-luvun alun pulavuosina. Se työllisti runsaasti loviisalaisia ja sen seurauksena voitiin ylläpitää kolmea kalanjalostustehdasta: säilyketehtaat Loviisassa ja Hangossa sekä kalajauhotehdas Petsamon Liinahamarissa. Loviisaan perustettiin lisäksi tynnyritehdas valmistamaan sillin säilömiseen tarvittavia tynnyreitä. RN itse oli erittäin innostunut tästä valtamerikalastuksesta Islannin pohjoispuolella, millä oli suuri merkitys tapahtumien kulkuun.
Suomessa valtamerikalastuksen aloitti hankolainen konsuli ja kauppaneuvos Hemming A. Elfving. Elfvingin Kalastuslaivue Oy alkoi suurimittaisen pyynnin neljän aluksen voimin ja käyttäen ensi kerran kurenuottaa.
Kurenuotta oli 300 metrin pituinen ja 60 metriä syvä verkko, jonka yläpaulassa oli kohot ja alapaulassa painot tavanmukaiseen tapaan. Alapaulassa oli lisäksi renkaita, joiden läpi kulki köysi. Köyden avulla nuotan pohja vedettiin kiinni sen jälkeen, kun silliparvi oli kierretty nuottaveneillä soutamalla. Näin nuotasta muodostui suuri pussi, josta kala nostettiin haavilla emälaivan kannelle. Tämä haavi voitiin sitten avata pohjasta narusta nykäisemällä. Samaa menetelmää käyttivät myöhemmin myös Nordströmin laivueet, joskin nuotan koko kasvoi nailonin tullessa mukaan kuvaan ja kun nuottaveneiden voimanlähteeksi tuli moottori. Moottorit otti ensimmäisenä käyttöön Loviisan Kalastus Oy – muut pelkäsivät niiden äänen pelottavan sillit pois.
Ensimmäisen matkan tulos oli rohkaiseva, sillä saalis oli 14.120 tynnyriä silliä. Yhteen tynnyriin mahtui 90 kg perattua silliä. Sillin pää katkaistiin koneellisesti, mikä helpotti suuresti säilöntätyötä, josta hyvän vedon jälkeen saattoi tulla pullonkaula. Sillin säilöntäaineeksi lisättiin tynnyriin 16-18 kg suolaa ja noin 6 kg sokeria sekä mausteita, joiden määrä ja laatu oli liikesalaisuus. Tynnyri täytettiin vedellä siten, että siellä ei ollut ilmatilaa. Vuotavat tynnyrit täytettiin myöhemmin uudestaan. Vertailun vuoksi mainittakoon, että norjalaiset pyytivät sinä vuonna 240.000 tynnyriä ja islantilaiset 212.000 tynnyriä.
Toukokuussa 1936 yhdistettiin Elfvingin Kalastuslaivue Oy ja Loviisan Kalastus Oy Suomen Kalastus Oy:ksi.
Erityisesti emälaivaksi varusteltu suuri, 7200 tonnin kantoinen Petsamo merikapteeni Eric Hjeltin päällikkyydessä, toimi taas emälaivana, mutta samoin myös Brita kokeneen Arvid Knutsin komennossa. Kalastusretken onnistumisesta oli aina suurin vastuu emälaivan päälliköllä. Nyt tämä vastuu oli jaettu kahdelle. Myös nuottaveneiden päälliköillä, nuottapaaseilla, oli suuri vastuu hopeisena välkkyvien silliparvien löytämisessä ja vangitsemisessa. Eri kansallisuuksien kalastusalukset kuuntelivat toistensa radiokeskusteluja ja seurasivat toistensa liikkeitä kalastusalueella kalaparvia löytääkseen. Kala-apajilla oli tungosta ja kilpailu kovaa. Suomen Kalastus Oy:n ensimmäinen sillinpyyntiretki onnistui hyvin, sillä saalis oli 48.333 tynnyriä.
Loviisan Kalastus Oy ja sen työn jatkaja Suomen Kalastus Oy tekivät omilla aluksillaan ennen toista maailmansotaa yhdeksän ja sen jälkeen kahdeksan kesäistä pyyntimatkaa Islannin vesille. Päätös kalastuksen lopettamisesta johtui sillikannan vähenemisestä, kilpailun kiristymisestä ja Islannin aluevesirajan siirtymisestä yhä kauemmaksi rannasta. Yhtiön säilyketehtaitten raaka-aine oli tästä lähtien ostettava ulkomailta, lähinnä Islannista.